2021
Helsinki
Herttonimen metrosillat - metro

Helsingin Herttoniemessä Sahaajakadun ja Siilitien yllä on yli 200 metriä pitkät metrosillat, jotka ovat hyvin vilkkaasti liikennöityjä. Tarkastusten yhteydessä oli havaittu, että siltojen taipumat olivat merkittäviä ja rakenteiden alkuperäisen elinkaaren ollessa jo täynnä oli valittava joko saneeraus tai uudelleenrakennus. Kohteeseen päätettiin valita rakenteellinen vahvistus.

Projektin vaatimukset

Projektin vaatimuksiin kuului, että työ olisi mieluiten suoritettava niin ettei metroliikenteelle koitunut häiriöitä tai katkoksia. Muutenkin oli toivottavaa ettei ympäröivä liikenne altistuisi vaaralle, kuten sillasta tippuvalle työstömateriallille. Tavoitteena oli saada siltoihin merkittävä rakenteellinen vahvistus, jotta metrojen paino ei taivuttaisi ja vääntäisi siltoja enää.

Sika-menetelmä

Suunnittelu työssä vahvistusmateriaaliksi valittiin hiilikuitu. Sika tarjoaa tähän vaiheeseen suunnittelun tueksi laskentaohjelmaa, jolla oikeat tuotteet ja menekit saadaan valittua. Suunnitelmasta saadaan raportti, josta on todennettavissa, miten kulloiseenkin lopputulokseen on päästy ja se on siten tarkistettavissa.

Työt alkoivat lujitemateriaalin oikean määrän laskennalla SikaCarbodur -suunnitteluohjelmalla. Suunnittelun tuloksena betonisiltojen alapuolelle kiinnitettiin n. 1500 m Sika® Carbodur® M 614-hiilikuituvahvistenauhaa siltojen rakennetta lujittamaan. Hiilikuitunauha kiinnitettiin Sikadur® 30 -epoksiliimalla ja sitä ennen pohja tasoitetiin Sikadur® 31 CF Normal -epoksilaastilla.Asennustyö sujui aikataulun mukaisesti ja lopputulos oli toivotunlainen.

Projektissa mukana: 

Urakoitsija:
MVP Infrarakenne Oy

Suunnittelu:
Oy Sika Finland Ab

Hiilikuituvahviste ja kiinnityslaasti
Oy Sika Finland Ab

Sika CarboDur -hiilikuituvahviste
Kuva: Sika CarboDur -hiilikuituvahviste
Sika CarboDur -hiilikuituvahviste
Herttoniemen metrosilta
Kuva: Sika® Carbodur® M 614 -hiilikuituvahvistenauhaa kiinnitettiin Sikadur® 30 -epoksiliimalla betonisiltojen pohjaan.